Hei! Hoidetaan nyt muutkin esittelyt pois alta heti ensi alkuun, jotta te pääsette kärryille taustoista. Minua ainakin kiinnostaa aina että kuka blogia kirjoittaa, vaikka kyse olisikin sisustusblogista. Ihmisiähän me kaikki olemme, vaikka tavaroista puhutaankin.
Olen Peeta, 24-vuotias muotoilun opiskelija. Kaksi vuotta opintoja on nyt takana, ja kaksi edessä. Tänä keväänä olen suunnitellut ja tehnyt naulakon sekä valaisimen koulun puitteissa, ja meillä olikin valaisinnäyttely Mannerheimintiellä kesäkuun alussa. Ennen Metropoliaan pääsemistä opiskelin sisustusassistentiksi. Olen ollut kiinnostunut sisustamisesta jo hyvin pitkään, lapsena pistin uuteen uskoon vanhempien taloa ja nyt sitten tietysti omaa asuntoa.
Unelmakotini olisi jossain vanhassa tehdasrakennuksessa sijaitseva loft. Paljon tilaa, huonekorkeutta, valoa ja vaaleutta. Rakastan valkoisia koteja, mutta en innostu liian kliinisestä tyylistä. Tykkään yhdistellä modernia designia ja elämää nähneitä tavaroita. Fiilistelen kovasti mm. Dieselin kalusteita. Lempivärejäni sisustuksessa ovat valkoisen lisäksi harmaan eri sävyt, vaaleanpunainen (paheeni) ja nude. Puiset kalusteet otan mieluiten vaaleina.
Tämän maton ostin viime syksynä Casuarinasta |
Pörröinen rahi ja pinkki matto, Casuarina |
Aloitin työt täällä Casuarinassa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Olin viime kesänä työharjoittelussa Innossa, ja sen puitteissa tuli kierreltyä näissä pääkaupunkiseudun sisustusliikkeissä. Casuarina jäi positiivisesti mieleeni, sillä täältä löytyy juuri sellaisia sisustustavaroita joista itsekin sytyn. Modernia designia ja vanhoja kalusteita. Voisin ottaa täältä kotiini melkein kaiken! Käväisin siis täällä aina silloin tällöin katselemassa ja ostoksilla, kunnes viime keväänä keksin hakea tänne töihin. Viveka muisti minut ja oli kuulemma saanut vielä hyvän kuvankin minusta, joten neuvottelut voitiin aloittaa. Loppukeväästä jännitin, ja pääsiäisen jälkeen viimein selvisi että unelmatyöpaikka on minun.
Jaan Elkenin taulu ja puiset kirjaimet, Casuarina |
Täällä minä nyt kirjoitan Casuarinalle blogia, päivitän facebook-sivuja, suunnittelen tapahtumia ja tietysti myös hääräilen myymälän puolella. Tällä hetkellä hinnoittelemme tuotteita alennusmyyntiä varten ja järjestelemme liiketilaa uuteen uskoon. Kalusteet vaihtavat joka viikko paikkaa ja myymälä on jatkuvassa muutoksessa. Tilaa ei ole ahdettu liian täyteen, vaan kalusteilla on tilaa hengittää. Olen viihtynyt hyvin täällä, tykkään rennosta ilmapiiristä ja hyvästä sijainnista. Ja jos en voikaan kaikkea ostaa kotiini, niin ainakin saan viettää päiväni ihanien asioiden keskellä! Tässäpä kirjoittelen tätä tekstiä jykevän lankkupöydän äärellä, istuen Edran tuolilla.
Kiva postaus ja ihania tuotteita! Miten pitkään se alennusmyynti kestää? Jos vaikka tulisi piipahtamaan.
VastaaPoistaHei Kaarina! Alennusmyynti kestää 11. elokuuta saakka. Tervetuloa :)
PoistaAlennusmyynti kiinnostaa myös täällä! Mitä, kuinka kauan jne.. Ihana työpaikka sinulla, mukavaa työpäivää Casuarinalaisille :)
VastaaPoistaAlennusmyynti kestää tosiaan 11. elokuuta asti, ja ihan kaikenlaista tuotetta sohvista pienesineisiin on alennuksessa. Myös mattoja ja muita tekstiilejä löytyy hyvillä alennuksilla. Tervetuloa katsomaan tarkemmin paikan päälle :) Casuarina kiittää ja toivottaa hyvää juhannusta sinulle!
PoistaMitähän tuo Dieselin sohva maksaa? Käytiin kerran Casuarinassa huviksemme ja tuo sohva vähän jäi kaihertamaan... :)
VastaaPoistaJuuri tämä yksilö on nyt -20% alennuksessa 6992e, mutta tuota sohvaa on saatavilla eri syvyyksillä, leveyksillä, päällisillä ja sisuksilla joten kannattaa tulla paikan päälle miettimään että millainen se itselle sopiva kokonaisuus olisi :) Tuo sohva on kyllä todella suosittu, monet nimeävät sen ehdottomaksi lempparikseen!
PoistaOttaisin nuo kaikki matot kotiini! herkkui.
VastaaPoistaKaikki kuvissa näkyvät matot ovatkin jo löytäneet kodin, mutta muita kivoja kyllä löytyy :)
Poista