18.6.2012

Mistä kaikki lähti?


 Tästä se lähtee, ensimmäinen kirjoitus. Onpas vaikeaa päättää että mistä sitä lähtisi liikkeelle. Tämän blogin ideana on olla oikeasti mielenkiintoinen ja kiva sisustusblogi, jonka pariin haluaa palata uudestaan. Ei mikään tylsä yrityksen mainostusblogi, vaan jotain paljon parempaa. Mietiskelin, että loogista olisi varmaan aloittaa ihan alusta, eli kertoa Casuarinan tarina. Työt kesäkuun alussa aloittaessani kyselin paljon Casuarinan historiasta. Nyt aion kertoa että millaisia asioita minä sain selville! Kuvituksena toimivat vanhasta albumista skannatut Riitta Souranderin ottamat kuvat. Kuvanlaatu hieman kärsi, mutta mielestäni on kivaa nähdä ihan oikeita kuvia niiltä ajoilta.

Viveka Milanossa

Viveka Uusivirta asui vuosia ulkomailla haistelemassa maailman tuulia. Ensin oli Turkki, sitten Indonesia ja viimeiseksi hän asui perheineen Singaporessa. Siellä Viveka tutustui Liisa ja Riitta Souranderiin, äitiin ja tyttäreen. He olivat kaikki esteetikkoja ja Suomeen palattuaan naiset miettivät että miten voisivat yhdistää aasian kokemuksen ja suomalaisuuden. Parin vuoden ajatuksen hautomisen jälkeen tuntui olevan oikea aika perustaa liike, joka yhdistäisi eurooppalaista modernia muotoilua ja aasialaista vanhaa tyyliä.

Liisa ja yhdyshenkilö Thaimaassa

Naiset päättivät valita jokaisen esineen matkustamalla paikan päälle. Edelleenkin kaikki tavarat ovat "hand-picked" ja se onkin Casuarinan juju. Liikkeen perustamisen jälkeen he lähtivät ensimmäisenä Thaimaahan ostamaan vesihyasinttikalusteita ja pienesineitä, joista tulikin suuri menestys! Seuraava suuri askel oli Kiinan valloitus ja sieltä löytyivät ihanat tiibetiläiset, mongolialaiset ja pohjois-kiinalaiset tavarat. Euroopasta etsittiin modernit sohvat, kaapistot ja valaisimet. Myös suomalaisten artesaanien tekemiä tuotteita kuuluu valikoimaan.

Liisa mittailee vesihyasinttikalustetta

Sopiva liikehuoneisto löytyi Fredrikinkadulta. Huoneisto tuntui aluksi olevan liian iso, ja osa tilasta vuokrattiinkin  arkkitehtitoimistolle. Vähitellen käyttöön otettiin kuitenkin yhä enemmän myymälätilaa. Avatessa liike kuvattiin telkkariin minimalistisena ja sitähän se silloin edustikin. "Oli niin vähän tavaraa että pelättiin että ei kai kukaan osta niitä." Viveka nauroi muistellen alkuaikoja. Kaikki odottivat kovasti liikeen avautumista ja ihmiset kurkkivat ikkunoiden takana. Kauppa lähti heti hirveän hyvin liikkeelle. Kaikki tämä oli uutta Suomessa, mitään muuta saman tyyppistä ei vielä ollut.

1998

Juuri avattu liike

Tyyli on laajentunut vuosien varrella, mukaan on otettu mm. uusia mielenkiintoisia italialaisia yrityksiä jotka tukevat Casuarinan sisustusnäkemystä. Esineiden täytyy jotenkin koskettaa. Niissä täytyy olla joku sellainen juttu, joka kutkuttaa Vivekan aivonystyröitä. Hyvä tämän hetken kutkutteleva esimerkki on tuo bannerissa näkyvä vaaleanpunainen sohva! Meille tulee pian sellainen nojatuoli-versiona ja mustalla värillä. Minäkin odotan että pääsen hipelöimään sen karvoja.

Viveka ja Liisa Avotakan lehtikuvassa

Sittemmin Liisa ja Riitta ovat lähteneet uusiin haasteisiin. Naiset tekevät edelleen yhteistyötä keskenään, Riitta ja Liisa käyvät täällä harva se päivä. Porukkaan kuuluu tällä hetkellä Vivekan lisäksi Markus (Vivekan poika), Mimmu (sisustussuunnittelija) ja minä, Peeta. Casuarina täyttää syksyllä 14 vuotta ja täällä on järjestetty kaikenlaisia näyttelyitä, juhlia, kirjailijatapahtumia yms. Habitaressakin ollaan oltu mukana. Tänä vuonna emme ole Habitareen menossa, mutta järjestämme omaa ohjelmaa niihin aikoihin täällä liikkeessä. Mutta siitä lisää myöhemmin! Ja ensi kerralla kirjoittelen hieman tuoreempaa asiaa heh.

13 kommenttia:

  1. Stylet sivut, aion seurata jatkossa!

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus. Tekee heti mieli tulla käymään tuolla!

    VastaaPoista
  3. Noora: Kiva kuulla! :)

    Anonyymi: Kiitos! Tervetuloa tänne liikkeeseen :)

    VastaaPoista
  4. Kiva blogi, mutta pakko sano tämä: "Thaimaahan", ei "Thaimaaseen" ;)

    VastaaPoista
  5. Näyttääpä mielenkiinotselta! Lueskelen!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: no kiva kuulla että tykkäät :) Ja korjasin virheen. Mietinkin että kumpi se on.

    Katja: hienoa! Jatkoa tulossa :)

    VastaaPoista
  7. Leena Karmakallio18.6.2012 klo 17.31

    Mielenkiintoista saada tietoa Casuarinan historiasta ja filosofiasta. Innolla odottelen uusia kirjoituksia.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa kuulla Casuarinasta. Onko Vivekan kotia esitelty koskaan lehdissä? Olisi hienoa nähdä se. Se on varmasti hyvin kaunis. Ihanaa kesää teille!

    VastaaPoista
  9. Seija Kokkonen19.6.2012 klo 14.25

    Kiitos tästä. Kiinnostus heräsi heti, aion käydä tutustumassa liikkeeseen.

    VastaaPoista
  10. Leena Karmakallio: Ihanaa kuulla että kiinnostaa :) Lisää tulossa!

    Anonyymi: Voi kun kivaa palautetta tullut monilta. Kyllä Vivekan koti on esitelty lehdessä, viimeksi Dekossa noin vuosi sitten. Ja aikaisemmin Glorian kodissa. Ajattelin että voisin täällä blogissa esitellä paloja meidän työtekijöiden kodeista, jos vain saan muilta suostumuksen siihen ;)

    VastaaPoista
  11. Kiva saada lukea tällaista sisustusliikkeen blogia! Hyvä idea myös se, että kertoo liikkeen historiasta ensialkuun. Rohkeita ja hienoja naisia, Casuarinassa, tietysti perustajat mutta muutkin varmasti. Mistä nimi Casuarina mahtaa olla peräisin? Aion olla lukijanne jatkossakin! Hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi! Casuarina on havupuu, joka kasvaa mm. Kaukoidässä ja Afrikassa ja se hiljaa humisee tuulessa. Ihanaa kesää sinulle myös :)

      Poista