-
Sisustusarkkitehdiksi valmistunut suunnittelijamme Mimmu auttaa kodin sisustamisessa, hän voi suunnitella joko suurempia kokonaisuuksia tai auttaa pienemmissä pulmissa. Kokonaisvaltaisessa kodin suunnittelussa mietitään värimaailmaa, huoneiden tilanjakoa, toimintojen sijoittelua, materiaalivalintoja ja tilan kalusteita sekä valaistusta. Mimmu voi myös antaa suuntaa pintamateriaalien valintaan. Meillä on laaja matto- ja kangasvalikoima ja kauttamme voi tilata verhoilua, mittatilausverhoja sekä asennusta. Kodin sisustussuunnittelussa huomioimme aina tarkasti asiakkaan tarpeet ja toiveet, ja muodostamme niiden pohjalta kokonaisuuksia. Tarkoituksena on luoda toimivia, arkea helpottavia ja samalla esteettisiä tiloja. Kotien lisäksi meiltä saa apua julkitilojen suunnitteluun.

Ylläoleva kuva on Mimmun tekemä pohjapiirrossuunnitelma yksityiskotiin. Kokonaisuus oli käytännössä laajempi, ja tässä kuvassa näkyy vain osa lopputuloksesta. Mutta tämä toimii hyvänä esimerkkinä "suunnittelijan työpöydästä".
Suunnitteluapu sisältää asiakaskäynnin, tarvekartoituksen, varsinaisen suunnitelman ja suunnitelman läpikäynnin yhdessä asiakkaan kanssa.
Pienempi suunnitteluapu voi olla esimerkiksi kaappien, hyllykokonaisuuksien, vaatehuoneiden ja tv-tasokokonaisuuksien muodostamista. Italialainen Poliform tarjoaa tähän laajan ja muokattavan valikoiman laadukkaita kalusteita. Pintamateriaaleja löytyy kymmenittäin, kiiltävästä valkoisesta mattaisiin värillisiin, ja erilaisia puu- sekä lasipintoja.
Liikkeeseen voi tulla ilman ajanvarausta ja kertoa mitä mielessä on. Mimmun lisäksi omistaja Viveka on kokenut ja ammattitaitoinen sisustaja, ja hän auttaa myös mielellään kotien sisustusten suunnittelussa.
Lauantaina 6.10 vietämme sisustusviikonloppua, ja tarjoamme kaikista suunnitteluapua vaativista ostoksista -10%!
Enpäs tiennytkään että teiltä saa sisustuspalveluitakin, hyvä tietää!
VastaaPoistaMukava kuulla että tästä oli hyötyä :)
PoistaHieno ja selkeä blogi! Antaa tarkkaa tietoa liikkeestänne ja täältä löytyy paljon tuotekuvia teillä myynnissä olevista tuotteista! Hyvää syksyä toivottaa Erika
VastaaPoistaKiitos paljon palautteestasi! Hyvää syksyä myös sinulle Erika :)
PoistaOnnea kivasta blogista Casuarina!
VastaaPoistaVoisikohan suunnittelija-Mimmu vastata kysymykseen koskien noita luonnoskuvia sekä pohjapiirrustusta. Mitä ohjelmaa käyttää ja suosii?